Anne Sullivan (Suomi)
Anne Sullivan syntyi huhtikuussa 1866 Feeding Hillsissä, kylässä Länsi-Massachusettsissa. Hän oli Thomas ja Alice Sullivanin vanhin lapsi, maahanmuuttajat, jotka, kuten tuhannet maanmiehensä, olivat lähteneet Irlannista suuren nälänhädän aikana. Elämä Amerikassa ei ollut helppoa Sullivan-perheelle.
Varhaiset haasteet
Kun Anne Sullivan oli noin viiden vuoden ikäinen, hän sairasti trakooman, bakteerien aiheuttaman silmäsairauden. Trachoma alkaa yleensä lapsuudessa ja aiheuttaa toistuvia, tuskallisia infektioita, jolloin silmät punoittavat ja turpoavat. Ajan myötä sarveiskalvon toistuva ärsytys ja arpeutuminen aiheuttaa vakavaa näön menetystä. Sullivan käsitteli trakooman vaikutuksia koko elämänsä ajan.
Sullivanin äiti kuoli, kun Anne oli noin kahdeksanvuotias. Thomas Sullivanin mielestä oli liian vaikeaa luoda perhettä yksin ja hylkäsi pian lapsensa. Sullivan ja hänen nuorempi veljensä Jimmie lähetettiin asumaan ”köyhään taloon” Tewksburyssa.
Tewksburyn Almshousen olosuhteet olivat valitettavia. Kroonisesti alirahoitettu, ylikuormitettu ja epäkunnossa Almshousessa oli keskimäärin 940 miestä. , naiset ja lapset niiden vuosien aikana, jolloin Sullivan oli siellä. Kuolleisuus oli erittäin korkea, ja kolmen kuukauden kuluessa heidän saapumisestaan Jimmie Sullivan kuoli. Lapset olivat olleet lähellä, ja Sullivan tunsi menetystä syvästi.
Onneksi muutamat ihmiset kiinnostuivat Sullivanista ja antoivat hänelle mahdollisuuden parantua. Hänelle tehtiin silmäoperaatioita, jotka antoivat hänelle rajallista, lyhytaikaista helpotusta, ja hän otti huonekaluna kokeellisen aseman, joka päättyi epäonnistuneesti. Tewksbury, Sullivan l ansaitsi sokealta asukkaalta, että sokeille lapsille oli kouluja. Tajusin, että hänen suurin toivonsa oli koulutuksen saaminen, hänen pyrkimyksestään mennä johonkin näistä kouluista tuli hänen elämänsä keskeinen painopiste.
Elämää muuttava hetki
Vuonna 1880 Anne Sullivan sai tietää, että komissio oli tulossa tutkimaan olosuhteita Tewksbury Almshousessa. Vierailupäivänä Sullivan seurasi heitä ympäri odottaen tilaisuutta puhua. Heti kun kiertue oli päättymässä, hän keräsi kaiken rohkeutensa, lähestyi tarkastajaryhmän jäsentä ja kertoi haluavansa mennä kouluun. Se hetki muutti hänen elämäänsä. 7. lokakuuta 1880 Sullivan tuli Perkins-instituuttiin.
Sullivanin elämänkokemus teki hänestä hyvin erilaisen kuin muut Perkinsin opiskelijat. 14-vuotiaana hän ei voinut lukea eikä edes kirjoittaa häntä nimi. Hän ei ollut koskaan omistanut yöpaitaa tai hiusharjaa, eikä tiennyt, kuinka lanka neulaa. Vaikka Sullivan ei ollut koskaan käynyt koulua, hän oli viisas maailman tavoin oppinut paljon elämästä, politiikasta ja tragedioista Tewksburyssä, yhteiskunnan puolella, jota edes opettajat eivät tunne.
Suurin osa muut Perkinsin tytöt olivat varakkaiden kauppiaiden tai vauras viljelijöiden suojaisia tyttäriä. Valitettavasti monet Sullivanin opiskelijatoverit pilkkasivat häntä tietämättömyytensä ja karkeiden käytöstensä vuoksi. Jotkut hänen opettajistaan olivat erityisen sympaattisia ja kärsimättömiä.
Perkinsin kokemus
Anne Sullivanin muistelmat hänen alkuvuosistaan Perkinsissä tuntui pääasiassa nöyryytetyksi omista puutteistaan. Hänen vihansa ja häpeänsä ruokkivat päättäväisyyttä menestyä opinnoissa. Hän oli hyvin kirkas nuori nainen, ja hyvin lyhyessä ajassa hän sulki aukot akateemisissa taidoissaan.
Kahden ensimmäisen vuoden jälkeen Sullivanin elämä Perkinsissä helpottui. Hän oli yhteydessä muutamaan opettajat, jotka ymmärsivät kuinka tavoittaa hänet ja haastaa hänet. Rouva Sophia Hopkins, mökin talonäiti, oli erityisen lämmin ja ymmärtäväinen. Sullivanista tuli kuin tyttärensä hänelle, joka vietti aikaa Cape Cod -kotissaan koululomien aikana. toinen leikkaus hänen silmiinsä, ja tällä kertaa se paransi hänen näkemystään dramaattisesti. Vihdoin hän näki riittävän hyvin lukeaksesi tulosta.
Sullivan ystävystyi Laura Bridgmanin, toisen merkittävän Perkinsin asukkaan kanssa. 50 vuotta aiemmin Bridgman oli ollut ensimmäinen kuurosokea henkilö, joka oppi kieltä. Sullivan oppi tältä manuaalisen aakkosen ja jutteli ja luki usein sanomalehteä paljon vanhemmalle naiselle. Bridgman saattoi olla hyvin vaativa, mutta Sullivan näytti kärsivällisemmältä kuin monet muut. muut studen ts. Heidän ystävyydestään ei ole kirjoitettu paljon, mutta on houkuttelevaa ajatella, että heillä on erityinen suhde, koska kumpikaan ei sovi täysin yhteen suuremman Perkins-yhteisön kanssa.
Sullivan oppi Perkinsissä menestymään akateemisesti, mutta hän ei Hän rikkoo usein sääntöjä; hänen nopea temperamenttinsa ja terävä kielensä toivat hänet lähelle karkotusta useammin kuin kerran. Hän ei ehkä olisi päässyt valmistumiseen ilman heidän lähellä olevien muutamien opettajien ja henkilökunnan esirukouksia.
Mutta kesäkuussa 1886 hän ei vain valmistunut, vaan antoi myös vankeuspuheen.Hän syytti luokkatovereitaan ja itseään näillä sanoilla: ”Valmistuneet kollegat: velvollisuus kehottaa meitä menemään aktiiviseen elämään. Mennään mennä iloisesti, toivottavasti ja vilpittömästi ja asettamaan itsemme etsimään erityinen osa. Kun olemme löytäneet sen, haluamme ja suorita se uskollisesti… ”
Sullivanille ei ollut lainkaan selvää, mikä hänen” erikoisosa ”olisi. Hänellä ei ollut perhettä, johon palata, eikä pätevyyttä työhön. Hän pelkäsi, että hänen täytyi palata Tewksburyssa. Hänen ilonsa valmistumisesta lievitti tulevaisuuden pelko. Kohtalo puuttui odottamattomalla tavalla.
Elämän mahdollisuus
Kesällä 1886 Alabaman kapteeni Keller kirjoitti Perkinsin johtajalle Michael Anagnosille ja pyysi häntä suosittelemaan opettajaa nuori tytär Helen, joka oli ollut kuuro ja sokea 19 kuukauden iästä lähtien. Helenin äiti oli lukenut Laura Bridgmanin koulutuksesta Perkinsissä Charles Dickensissä ”American Notes” ja alkoi toivoa, että hänen oma tyttärensä saavutettaisiin. Graham Bell, joka suositteli Kellersin ottamaan yhteyttä Anagnosiin Perkinsin sokeakoulussa. Ihailtuaan pitkään Sullivanin älykkyyttä ja alistamatonta päättäväisyyttä Anagnos ajatteli häntä heti parhaaksi ehdokkaaksi opettaa seitsemänvuotiasta tyttöä.
Vaikka haaste oli hieman peloissaan, Sullivan tiesi, että tämä oli vain Hän vietti muutaman seuraavan kuukauden Howen ja muiden opettajien Laura Bridgmanin koulutuksen raportteja. Maaliskuussa 1887 hän lähti Tuscumbiaan Alabamaan aloittaakseen uuden luvun elämässään.
Helenin maailmaan astuminen
Helen Kellerin ja Annen päivästä on kirjoitettu paljon. Sullivan tapasi ensimmäisen kerran ja siitä, kuinka opettaja lopulta auttoi oppilaansa poistumaan pimeästä ja hiljaisesta maailmastaan. Menetelmät, joita Sullivan käytti aloittaessaan Kellerin, olivat hyvin samankaltaisia kuin tohtori Samuel Gridley Howe Howe, joka työskenteli Laura Bridgmanin kanssa. tiukka aikataulu ja uudet sanasanat esiteltiin virallisessa oppitunnissa. Kauan Sullivan tajusi, että jäykkä rutiini ei sopinut hänen ylenmääräiseen ja spontaaniin nuoreen oppilaseensa. Säännöt eivät koskaan rajoita sääntöjä, Sullivan luopui määrätystä aikataulusta ja muutti opetuksen painopiste.
Sullivan päätti päästä Kellerin maailmaan, seurata hänen kiinnostuksen kohteitaan ja lisätä kieltä ja sanastoa näihin aktiviteetteihin. Hän havaitsi, että Kellerin pikkuserkku oppi kieltä puhuessaan, ja puhui tytön kanssa jatkuvasti sormin hänen käteensä. Rouva Hopkinsille lähettämissään kirjeissä hän keskusteli lähestymistavan muutoksen syistä:
Olen vakuuttunut siitä, että aika, jonka opettaja viettää kaivamaan lapsesta sitä, mitä hän on hänelle asettanut, tyydyttääkseen itsensä siihen, että se on juurtunut, on niin paljon aikaa heitetään pois. Luulen, että on paljon parempi olettaa, että lapsi tekee oman osansa ja että kylvämäsi siemen tuottaa hedelmää oikeaan aikaan. Se on joka tapauksessa vain oikeudenmukainen lapselle, ja se säästää tarpeettomia ongelmia.
Keller kukoisti Sullivanin luovassa lähestymistavassa opetukseen, ja hän tiedonjano tuntui sammuttamattomalta. Huomionarvoista on, että kuuden kuukauden aikana hän oppi 575 sanaa, ”jopa viiden kertolaskutaulukon ja pistekirjoitusjärjestelmän”. Vaikka Sullivan oli loistava ja intuitiivinen opettaja, joka oli mennyt paljon pidemmälle kuin aikaisemmat jäykät ohjeelliset opetusmenetelmät, hän jatkoi Anagnosilta ja muilta Perkinsin tuen ja neuvojen hakemista ja vastaanottamista.
Kotikoulutus oli luonut upean pohjan Kellerin koulutus, mutta Sullivan tunsi Tuscumbian eristyneisyyden ja rajallisen materiaalin olevan esteenä. Hän päätti, että Kellerin olisi parasta tuoda hänet Perkinsin sokeakoulun koulutuksellisesti rikkaaseen ympäristöön.
Jännitteet at Perkins
Perkinsin rooli Helen Kellerin koulutuksessa on aina ollut täynnä kiistoja. Jo ennen kuin hän saapui Bostonin kampukselle, Keller oli ollut Perkinsin vuosikertomuksen pääaihe. Ohjaaja Michael Anagnos oli saanut Anne Sullivanin monista kirjeistä ja kertomuksista imeväisensä edistymisestä ja kaunistanut niitä kirkkaalla proosallaan. vihasi liioittelua ja oli huolissaan siitä, että se saattaisi aiheuttaa epärealistisesti korkeita odotuksia Helenille, mikä voisi vahingoittaa häntä.
Kun Keller ja Sullivan saapuivat kampukselle, jännitteet vain lisääntyivät. Perkinsin resurssit olivat ihania, mutta Sullivan ei halunnut tappiota. Parin suhde johtaja Anagnosin ja Perkinsin kanssa oli vuorotellen lämmin ja kireä useita vuosia. Keller ja Sullivan asuivat joskus pitkiä aikoja koulussa ja joskus pysyivät Alabamassa.
Vuonna 1891 Kelleriä syytettiin Anagnosin syntymäpäivänä kirjoittamansa tarinan plagioinnista, mikä johti tutkintahaastatteluihin, jotka haavoittivat opiskelijaa syvästi. ja hänen opettajansa.Kireät suhteet Perkinsiin lopulta katkaistiin, kun Keller kirjoitti omaelämäkerrallinen aikakauslehden artikkeli Youth s Companionille, jossa jyrkästi ei edes mainittu koulua.
Vaikka Keller ja Sullivan ylläpitivät ystävyyssuhteita useiden Perkinsin ihmisten kanssa, monille Vuosina heillä ei ollut virallista vuorovaikutusta koulun kanssa. Ironista kyllä, vaikka Sullivan ei koskaan palannut Perkinsin kampukselle, hänen vaikutusvalta koulussa on merkittävä. Hänen taitojaan opettajana kunnioitetaan edelleen syvästi.
Ei muita yksilöillä on ollut suurempi vaikutus kuurosokeiden lasten koulutukseen kuin Anne Sullivan ja Helen Keller. Yksikään Yhdysvaltain koulu ei ole kouluttanut enemmän kuurosokeita lapsia kuin Perkins. Sullivanin lapsikeskeiset menetelmät ovat koulutuksen keskipiste. Perkinsin kuurosokeiden ohjelman filosofia.
Jatkaminen
Helen Keller ilmeisesti antoi anteeksi onnettomuudet Perkinsissä. Vuonna 1909 hän lahjoitti koululle monia kirjoja henkilökohtaisesta kirjastostaan. Koska hän ei voinut osallistua Perkinsin satavuotisjuhlaan vuonna 1932, hän kirjoitti:
En voi koskaan ilmaista kiitollista velkaa Massachusettsin koululle…. Mikä parasta, opettaja, joka on ollut elämäni valo ja kauneus, valmistui Perkins-instituutista, ja herra Anagnos lähetti hänet luokseni. Sanat eivät todellakaan riitä tällaisille pyhille ja kauaskantoisille yhdistyksille.
Keller palasi lopulta Perkinsin kampukselle vuonna 1956 osallistumaan vihkimisen seremonioihin. Kuurosokeiden ohjelman Keller-Sullivan Cottage. Hänen vierailunsa herätti lämpimiä suhteita moniin Perkinsissä, joista hän nautti koko loppuelämänsä.
Sekä Keller että Sullivan kunnioitetaan Perkinsissä. Keller on toiminut inspiraationa. sille, mikä on mahdollista kuurosokeille nuorille; Sullivan on toiminut innoituksena opettajille, jotka auttavat näitä opiskelijoita saavuttamaan potentiaalinsa. Perkinsin sokeiden koulu on ylpeä ja kiitollinen osallistumisestaan suuren humanitaarisen avun Helen Kellerin ja hänen loistava opettajansa Anne Sullivan.
Lue Anne Sullivanin valaiseva puhe valmistumisestaan Perkinsin sokeiden koulusta.