Paperinvalmistus / paperin historia

Edelleen koneellistaminen ja paperintuotannon kehittäminenMuokkaa

Tärkeä keksintö tehtiin noin vuonna 1670 ja sitä kutsuttiin ”Hollanderiksi”. Tämä kone paransi paljon kuidun jauhatusprosessia ja teki siten mahdolliseksi myös muiden kuitujen kuin rätistä puuvillan käytön. Nyt voitiin käyttää myös (vanhoja) köysiä ja kalaverkkoja. Tämä lisäsi paljon raaka-aineiden saatavuutta.

Vuonna 1744 löydettiin kloorin valkaisuominaisuudet, ja 1700-luvun lopulla tätä tietoa käytettiin paperin raaka-aineen puuvillan valkaisuun.

Paperikoneen keksiminen 1800-luvun lopulla lisäsi paperinvalmistuksen mekanisointia entisestään ja lisäsi siten tuotantokapasiteettia. Englannin Donkin ja ranskalainen Robert kehittivät ensimmäiset paperikoneet. Mongolfier ja Fourdrinier kehittivät konseptia edelleen; kehitettiin kone, jossa oli muodostusosa (märkä pää), puristinosa ja kuivausosa. Nykyään käytetyillä paperikoneilla on edelleen samanlainen rakenne, joten niitä kutsutaan edelleen usein Foudrinier-koneiksi.

Vuonna 1806 toinen tärkeä keksintö oli paperin mitoitus. Paperin kirjoitusominaisuuksien parantamiseksi tarvitset paperin koon. Vuoteen 1806 asti tämä tehtiin eläin gelatiinilla. Tämä prosessi korvattiin alumiinisulfaatin ja hartsin koolla.

Noin vuonna 1845 tuli mahdolliseksi käyttää puukuituja. Saksalainen Friedrich Gottlob kehitti prosessin kuitujen vapauttamiseksi puusta hiomalaikalla. Vaihtoehtoisten raaka-ainelähteiden kehitystä vahvisti riepujen vähäinen tarjonta ja samalla lisääntynyt paperin kysyntä. Kivijauhemassasta valmistetun paperin kellastuminen oli enemmän ligniinin läsnäolon vuoksi, joten laatupaperia tuotettiin edelleen rätteistä.

1800-luvun lopulla Skandinaviassa kehitettiin valkaisuprosessi, joka ligniini on mahdollista poistaa kivijauhosta. Paperin kellastuminen laski paljon tämän prosessin ansiosta, joten rättien puuvillakuidut menettivät merkityksensä paperin raaka-aineena.

1900-luvulla paperikoneen takana oleva de-tekniikka kehittyi edelleen, joten tuotanto nopeus ja tuotetun paperin laatu parani. Kuusikymmentäluvulla alkanut prosessinohjaus ja mittaus mahdollistivat entisestään lisäparannuksia.

Vuoden 1985 paikkeilla tehtiin merkittävä kehitys kuitujen valkaisutekniikassa. Ensin valkaisu kloorilla korvattiin valkaisulla kloraateilla ja klooridioksidilla (Elementary Chlorine Free = ECF) ja sen jälkeen valkaisuprosessin kehittäminen ilman klooria sisältävien aineiden, kuten otsonin, hapen ja peroksidin (Totally Chlorine Free = TCF) käyttöä.