Kirjahylly (Suomi)
Huolenaiheet
Oikeuksien opettamisessa käytetty perinteinen kehys on pysynyt suurelta osin muuttumattomana, mutta merkittävää ei ole ollut kirjallisuudessa ilmoitettu virhesuhteiden väheneminen niiden käyttöönoton jälkeen. Pelkkä luottamus viiteen oikeuteen, lisäoikeuksien lisäämisen välttämättömyys ja potilaan roolin huomioimatta jättäminen ovat muutamia lääketieteellisessä kirjallisuudessa mainittuja kiistakysymyksiä, jotka koskevat perinteisiä viittä oikeutta.
Yhä useammat viimeaikaiset tutkimukset ovat havainneet, että viiden oikeuden puutteet vähentävät merkittävästi virheitä, jotka johtuvat tekijöistä, jotka aiheuttavat työpaikan rasituksia hoitohenkilökunnalle, luetellaan usein työmäärä, alihenkilöstö tai keskeytykset rajoituksina, jotka tekevät viidestä R: stä vaikeaa noudattaa koko ajan. Sairaanhoitajat kohtaavat monenlaisia lääkkeiden merkintöjä ja pakkauksia tietyssä vuorossa, missä odotetaan, että sairaanhoitajat, joilla on enemmän kliinistä kokemusta, tuntevat paremmin, kuinka löytää tietoa pakkauksista tehokkaasti. Sairaanhoitajat, joilla on vähemmän kokemusta, saattavat tuntea olonsa vähemmän luottavaiseksi kykyynsä etsiä tiettyjä varoituksia etenkin huonosti valaistussa ympäristössä. Kokemuksen lisäksi ei ole harvinaista, että lääkevalmistajat päivittävät pakkauksensa muuttaakseen tiedon esitystapaa, mikä luo kokeneemmille sairaanhoitajille mahdollisuuden tottua vanhentuneisiin pakkauksiin aktiivisten tärkeiden lääkevaroitusten sijaan. Merkinnän lukemiseen kuluneen ajan huomioimatta jättäminen lisää itseluottamusta lääkkeiden antamisessa. Esimerkiksi negatiiviset merkinnät, kuten ”ei suun kautta käytettäväksi”, voidaan helposti tulkita väärin päinvastaisiksi, mikä aiheuttaa suoran kielteisen seurauksen, ellei niitä korjata. Vaikka pakkaus ei ole muokattava tekijä hoitohenkilöstön tasolla, viime kädessä lääkkeiden valmistajien sekä hallinto- ja sääntelyorganisaatioiden vastuulla on varmistaa, että uudet tuotteet ovat mahdollisimman käyttäjäystävällisiä.
Jotkut muut erityiset kritiikit lääketieteellisessä kirjallisuudessa luetelluista viidestä oikeudesta ympäröivät nykyaikaisen hoitotyön todellisuutta. Viiden syyn huomioon ottaminen tapahtuu tyypillisesti juuri lääkityksen antamisen ajankohtana; kuitenkin monet tekijät vaikuttavat potilaan hoitoon hyvissä ajoin ennen tätä vaihetta, mukaan lukien lääketilausten tarkistus, puuttuvien lääkkeiden seuranta apteekissa, potilaan arviointi ja annettavien lääkkeiden valmistelu. Viimeisimmän kirjallisuuden painopiste ei ole tutkimuksessa, jossa suositellaan, että sairaanhoitajat jättävät huomiotta tai eivät hyödynnä viittä oikeutta, vaan keskitytään työympäristöstä johtuviin ongelmiin, puutteisiin ja huomion suuntaamiseen.
Myös kirjallisuus toteaa, että oikeudet eivät ole vain sairaanhoitajien vastuulla, vaan koko terveydenhuollon organisaation vastuulla on toimivuus. Lääketieteellisillä virheillä on heille ammattikohtainen luonne, ja ne edellyttävät, että kaikki terveydenhuollon työntekijät noudattavat ainutlaatuisia velvollisuuksiaan varmistaa sovitteluhallinnon turvallisuus ja viiden oikeuden noudattaminen. Lisäksi sairaanhoitajien ei pitäisi vain noudattaa lääkärin määräyksiä ”sokeasti”. Heidän tulee aina etsiä vastauksia joko apteekista tai lääkäriltä, jos tilauksen tulkintaan, itse sovitteluun tai annokseen liittyy kysymyksiä. Sairaanhoitajien vastuulla on suojella potilaita, mikä saavutetaan parhaiten tarjoamalla ammattilaisille riittävästi aikaa ja resursseja, jotka eivät aina ole mahdollisia ilman useita keskeytyksiä työpaikalla.
On ehdotettu, että lisäämällä ”oikeuksia” yleisesti hyväksyttyyn viiteen voi lisätä lineaarisen mallin toimintaa lääkityksen antamisen ohjaamiseksi. nimetä missä tahansa 5-12 harkittavaa yksilöllistä oikeutta uusina ratkaisuina perinteisten viiden oikeuden puitteissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi.Elliot ym. suosittelevat neljää lisäoikeutta, mukaan lukien oikeat asiakirjat, oikeus lääkemääräykseen, oikea potilaan vastaus Cook ja muut ovat ehdottaneet oikeuksia, kuten oikeutta omistaa e luettavissa olevat tilaukset, lääkkeiden oikea jakelu, tiedon oikea-aikainen saatavuus, käytössä olevat menettelyt lääkkeiden antamisen tukemiseksi ja lääkkeiden antamisjärjestelmässä käsiteltävät ongelmat. Tällaisissa ehdotuksissa yksilöidään oikeuskehyksen merkittävä rajoitus viitaten kehyksen dramaattiseen epäjohdonmukaisuuteen.
Epäjohdonmukaisuudet, joissa oikeuksia opetetaan tai harjoitetaan, on todettu esteenä niiden soveltuvuudelle nykyaikaisiin käytäntöihin johtuen paikallisen, kansallisen tai kansainvälisen sopimuksen puuttuminen siitä, kuinka monta oikeutta tulisi käyttää ja hyväksyä.Organisaatiot, mukaan lukien Institute for Safe Medication Practices, ovat dokumentoineet puutteet yksinkertaisesti lisätä ”oikeuksia” olemassa olevaan malliin väittäen, että edes pelkästään oikeuksien asettamien ohjeiden noudattaminen ei sinänsä estä lääketieteellisiä virheitä. Esimerkkejä tästä kohdasta voivat olla potilaan kuulumattoman rannekkeen skannaaminen, vaikka potilaalla on ranneke, tai lääkkeen valitseminen väärällä etiketillä.
Lääketieteellisessä kirjallisuudessa todetaan, että sairaanhoitajien kriittistä ajattelua, potilaan edunvalvonnan roolia ja kliinistä arviointia ei oteta huomioon viidessä oikeuskehyksessä, jota noudatetaan yleisesti nykykäytännössä potilaskeskeisen hoidon tarjoamiseksi. Tutkimus on osoittanut, että hoitokokemuksen arvossa on selvää hyötyä päätöksentekokyvystä; Siinä todetaan kuitenkin, että lisätutkimukset ovat välttämättömiä paremman käsityksen saamiseksi siitä, miten sairaanhoitajat soveltavat intuitiota, tilanteen kontekstia ja tulkintaa. Noin 36% potilaista uskoo ja odottaa, että hoitoa ja hoitoa koskeva päätöksenteko on jaettu vastuu, kun taas arviolta 50% potilaista uskoo, että heillä on ensisijainen vastuu päätöksistä vuoden 2002 tutkimuksen mukaan. Tämä tutkimus kuvaa potilaiden päätöksentekokyvyn jatkuvasti kasvavaa merkitystä, mikä tarjoaa uuden komponentin ”valvonta ja tasapaino” -järjestelmään, jolla on potentiaalia parantaa potilasturvallisuutta lääkityksen aikana.
Sairaanhoitajat ovat saavuttaneet tämän potilaiden osallistamisen kouluttamalla potilaita heidän lääkkeistään ja heidän osallistumisensa merkityksestä lääkityksen antamisen aikana luottamuksen ja kunnioituksen mahdollistamiseksi.Monissa tutkimuksissa korostetaan sairaanhoitajien kliinisten päättelytaitojen arvoa, joka määritellään kyvyksi perustella kliinistä tilannetta sellaisenaan potilaan ja perheen huolenaiheista ja tilanteesta. Turvallisen lääkityksen antamisen sanotaan vaativan paljon enemmän kuin viisi oikeutta ja lääkehallintaa kalliiden virheiden välttämiseksi. sairaanhoitajien kliinisen päättelyn ilmaantuminen elementtinä, joka muokkaa sairaanhoitajia erittäin päteviksi i heidän ammatinsa. Pätevyys on mitattavissa sairaanhoitajan kliinisen ja farmakologisen tiedon, kliinisen kokemuksen ja kyvyn suorittaa kattavia, tilannearvioita potilasta varten ennen lääkityksen antamista.
Lääketurvallisuus vaatii useiden monimutkaisten, toisiinsa liittyvät vaiheet ja hoitohenkilökunnan yhteistyö tällaisten haittatapahtumien (ADE) estämiseksi. Suurin osa lääkkeisiin liittyvistä virheistä tapahtuu sairaalaympäristössä, jossa sairaanhoitajat antavat suurimman osan lääkkeistä, yhteensä noin 5-10% kaikista virheistä sairaalassa. Lääketieteellisessä kirjallisuudessa todetaan, että noin kolmannes kaikista sairaalahoidossa oleville potilaille vahingoista aiheutuvista lääketieteellisistä virheistä tapahtuu lääkityksen valmistelu- ja antovaiheessa, pääasiassa hoitotyönä. Eräässä tutkimuksessa ehdotettiin tarkemmin, että suurin osa lääkkeisiin liittyvistä virheistä tapahtuu lääkkeiden tilaamisen (39%) ja lääkkeiden antamisen (38%) kohdissa. Siksi sairaanhoitajien on taitava pohtimaan, miten hoitotyöympäristöä hoidetaan lääkitysvirheiden vähentämisen helpottamiseksi.
Lääketieteelliset virheet ovat todellisuus, jota väistämättä tapahtuu, kuten sairaanhoitajat, potilaat ja lääketieteelliset lääkärit. henkilöstö on ihmistä ja siksi alttiita virheille. Esimerkkejä inhimillisistä virheistä ovat lääketieteellisen tiedon puute, yksityiskohtiin tai huolenpitoon puuttuminen, tietojen todentamisen epäonnistuminen ajan säästämiseksi, työpaikan tai tarvikkeiden järjestäytymättömyys ja väärä viestintä terveydenhuollon ammattilaisten tai potilaan kanssa. Vaikka ihmisluonto on suurin osa olosuhteista, jotka saattavat herättää lääkityksen antovirheitä, hallinnolliset tai ympäristöön liittyvät virheet voivat myös selittää ADE: t, kuten merkintöjen puuttuminen tai puutteelliset merkintäjärjestelmät tai ylivoimainen työmäärä rajoitetulla henkilöstöllä. Virheet ovat yleensä monitahoisia ja niitä voi esiintyä missä tahansa vaiheessa lääkityksen monimutkaisessa prosessissa.