Kiinan kulttuurivallankumous, selitys
Viisikymmentä vuotta sitten Mao Zedong laukaisi kulttuurivallankumouksen, joka on vuosikymmenen mittainen murros, jolla oli dramaattisia, usein väkivaltaisia vaikutuksia kaikkialla Kiinassa. Tässä on yleiskatsaus noista myrskyisistä vuosista:
Mikä oli kulttuurivallankumous?
Liikkeessä oli pohjimmiltaan eliittipolitiikkaa, kun Mao yritti vahvistaa hallintaa asettamalla radikaaleja nuoria kommunistisia vastaan Puolueen hierarkia. Mutta sillä oli laaja-alaisia seurauksia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Nuoret taistelivat Maon havaittujen vihollisten ja toistensa kanssa punavartijoina, ennen kuin heidät lähetettiin maaseudulle kulttuurivallankumouksen myöhemmissä vaiheissa. Älykkäät henkilöt, ”luokan vihollisiksi katsotut ihmiset”, ja länteen tai entiseen kansallismieliseen hallitukseen sidoksissa olevat vainottiin. Monet virkamiehet puhdistettiin. Jotkut, kuten tuleva johtaja Deng Xiaoping, lopulta kuntoutettiin. Toiset tapettiin, teki itsemurhan tai jätettiin Jotkut tutkijat väittävät, että aikakauden trauma vaikutti talouden muutokseen seuraavina vuosikymmeninä, kun kiinalaiset olivat halukkaita hyväksymään markkinasuuntautuneita uudistuksia kasvun vauhdittamiseksi ja puutteen helpottamiseksi.
Milloin se kesti paikka?
Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea antoi 16. toukokuuta 1966 kiertokirjeen, jossa hahmoteltiin Maon ajatuksia kulttuurivallankumouksesta. Mutta sitä edeltävinä kuukausina ja vuosina oli edeltäjiä. olla Maon kuolema 9. syyskuuta 1976 ja sen jälkeen pidätetty Neljän jengi, radikaali neljän poliittisen johtajan ryhmittymä, johon sisältyi Maon vaimo Jiang Qing lokakuussa. Vaikka kulttuurivallankumous kesti vuosikymmenen, suuri osa äärimmäisistä väkivaltaisuuksista tapahtui muutaman ensimmäisen vuoden aikana.
Kuinka se alkoi?
Kulttuurivallankumouksen juuret ulottuivat vuosien 1958-61 suurelle harppaukselle, maatalouden kollektivisoinnille. ja teollisuustuotanto, joka aiheutti nälänhädän, josta kuoli jopa 45 miljoonaa ihmistä. Maota syytti ja osittain syrjäytti kommunistisen puolueen johtajat, jotka vetäytyivät äärimmäisistä kollektivisaatiotoimista.