everstiluutnantti George A.Custer (1839-1876)

George Armstrong Custer syntyi 5. joulukuuta 1839 New Rumley, Ohio. Hän osallistui sotakorkeakouluun West Pointissa ja valmistui luokastaan viimeiseksi vuonna 1861. Sisällissodan aikana Custer nousi nopeasti riveissä, osallistuen moniin taisteluihin itäisessä teatterissa. 23-vuotiaana hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi, jolloin hänestä tuli tuon ajan nuorin kenraali.
Sisällissodan jälkeen Custer vietti sotilastehtäviä etelässä ennen kuin hänet nimitettiin everstiluutnantiksi vasta perustetusta Yhdysvaltain seitsemäs ratsuväki. Custerille määrättiin lähetyksiä Kansasissa, ja hänen seitsemäs Yhdysvaltain ratsuväensä osallistui epäonnisen Hancock-retkikuntaan keväällä 1867 etsimällä Cheyenne- ja Lakota-sotureita. Tuon vuoden kesällä hänen rykmenttinsä kohtasi autioitumista ja Custer – aina kurinalainen, käytti ankaria toimenpiteitä. Yhden kerran hän antoi käskyn ampua alas deserters, ja aluksi kieltäytyi antamasta perheelle hoitoa. Custerille toinen kesän merkittävä tapahtuma oli, kun hän jätti määrätyn virkansa ilman tilauksia – kaikin tavoin ollakseen vaimonsa Libbien kanssa. Custer pidätettiin viipymättä ja ”syytettiin poissaolosta, lomasta, hyvän järjestyksen ja sotilaallisen kurinalaisuuden vastaisesta toiminnasta ja deserterien armottomasta kohtelusta”. Hänen sotatuomioistuimensa aikana lokakuussa 1867 hänet todettiin syylliseksi kaikista syytteistä ja tuomittiin rangaistuksen keskeyttämisestä yhdeksi vuodeksi.
Kun Custer oli vielä suorittamassa rangaistustaan, uusia suunnitelmia kehitettiin talvikampanjaa vastaan eteläisen tasangon intialaiset heimot. 24. syyskuuta 1868, kaksi kuukautta ennen tuomionsa päättymistä, kenraali Phillip Sheridan palasi Custerin jälleen komentamaan Yhdysvaltain seitsemättä ratsuväkeä käskyillä löytää ja hyökätä Cheyenne-koirasotilaiden kyliä. 12. marraskuuta 1868 Custer ja yhdistetty jalkaväen ja ratsuväen ryhmä (mukaan lukien Yhdysvaltain seitsemäs ratsuväki) lähtivät Fort Dodgesta Kansasissa ja matkustivat etelään Intian alueelle (Oklahoma), jossa he perustivat toimituspohjan. Vietettyään siellä yksitoista päivää he marssivat kolme päivää, ja 26. marraskuuta Custerin Osage-partiolaiset löysivät lumesta polun, joka johti Black Kettlen kylään ja hänen enimmäkseen rauhallisiin Cheyenneihinsä.

Seuraavaa hyökkäystä kylään aamunkoitteessa 27. marraskuuta 1868 kutsutaan nimellä Washitan taistelu. Hyökkäyksen aikana Custerin partiopäällikkö Ben Clark ilmoitti Custerille, että kapteeni Myersin komento tappoi naisia ja lapsia armottomasti, minkä vuoksi Custer määräsi lopettamaan naisten ja lasten tappamisen. Hyökkäys leirille kesti alle kolmekymmentä minuuttia, mutta Custer oli jo tietoinen siitä, että häntä ympäröi suuri joukko Cheyenne-, Arapaho- ja Kiowa-sotureita. Custer ja hänen rykmenttinsä pystyivät purkamaan itsensä ahdingosta myöhemmin samana päivänä ottamalla mukanaan Cheyenne-naiset ja lapset vankeina.

Kaksi tärkeää kiistaa seurasi Custeria Washita-hyökkäyksen jälkeen. Ensimmäinen oli kylässä tapetun Cheyenne-rauhanpäällikön Black Kettlen kuolema yhdessä muiden rauhallisten Cheyennien kanssa. Toinen oli majuri Joel Elliottin ja hänen miehensä oletettu hylkääminen hyökkäyksen aikana, jotka erotettiin ja tapettiin. Tämä seuraisi Custeria kuolemaansa kahdeksan vuotta myöhemmin Pienen suuren sarven taistelussa. Seuraavina vuosina 1868 jälkeen Custer huomasi olevansa kiireinen johtamalla metsästysjuhlia sellaisten julkkisten kanssa kuin Venäjän suurherttua Alexis, Buffalo Bill Cody ja jopa kenraali Philip Sheridan. Tänä aikana Custer kirjoitti kuuluisimman teoksensa, Elämäni tasangolla, joka julkaistiin ensimmäisenä artikkelisarjana The Galaxy -lehdelle ja josta tehtiin kirja. Vuonna 1873 hän ja hänen rykmenttinsä osallistuivat kenraali Stanleyn Yellowstonen retkikuntaan ja seuraavana vuonna retkikuntaan nykypäivän Etelä-Dakotan mustille kukkuloille.

25. kesäkuuta 1876 Custer tapasi lopulta kuolemansa Lakota- ja Cheyenne-sotureiden käsissä Montanan alueella Pikku Bighornin taistelussa.